torstai 14. elokuuta 2014

Tōkyō Tokimeki!

Hei kaikki!

Vastasyntyneen blogin kirjurina häärii Momochuu (tuttavallisemmin Momo), 24-vuotias Helsingin yliopiston Aasian tutkimuksen opiskelija, joka viettää puoli vuotta eli seuraavan lukukauden (loka-maaliskuu) Tokiossa opiskellen vaihto-oppilaana perinteikkäässä Tokion yliopistossa. Olen opiskellut Japanin kieltä ja kulttuuria Helsingin yliopistossa kolme vuotta, ja nyt opiskelujen alusta asti odottamani Japanin-vaihto on vihdoin alkamaisillaan. Tämä on virallinen vaihtoblogini, johon kirjaan tiiviisti vaihtoon ja yleisesti Japaniin liittyviä mietteitäni ja kokemuksiani jo ennen vaihdon alkua ja etenkin paikan päällä. Ja tietysti ylenmäärin kuvia!

Blogini nimi Tōkyō Tokimeki on pitkän pähkäilyn tulos. Kävin läpi useita vaihtoehtoja, kuten "Tokidoki Tōkyō" ("Toisinaan Tokio"), "Tōkyō Shinsei" ("Uudelleensyntymä Tokiossa") ja "Tōdai Tōrai" ("Tokion yliopistoon saapuminen"). Pikkuhiljaa "Tōkyō Tokimeki" vain alkoi tuntua parhaalta niin kuulostavuutensa kuin merkityksensä osalta. Tokimeki nimittäin tarkoittaa palpitaatiota eli sydämentykytystä - täydellinen sana kuvaamaan innostuneita tuntemuksiani Tokiota ja vaihtoa kohtaan!

Tässäpä vain lyhyt aloituspostaus, mutta pian alkaa teksti pulputa. Tervetuloa seuraamaan!

P.S. Syksyllä myös monet japaninopiskelijakaverini Helsingin yliopistosta lähtevät vaihtoon jonnekin päin Japania. Heidän blogejaan pääsee seuraamaan sivupalkistani.



9 kommenttia:

  1. Tätä sun vaihtoa oon minäkin innolla odottanut. Meidän (minun ja mieheni) olisi tarkoitus ensi keväänä suunnata kolmeksi viikoksi kiertelemään japania. Ihanaa päästä fiilistelemään sun blogin kautta.
    Jos tiedät yleisesti hyviä japani aiheisia blogeja niin vinkkaa ihmeessä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, teille tulee varmasti upea matka! Toivottavasti blogini pystyy tarjoamaan edes vähän fiilistelyä :'D

      Hirveästi Japani-aiheisia blogeja en lue, mutta paras (suomenkielinen) Japani-aiheinen blogi lienee Riisa no Nippon: http://riisanonippon.blogspot.fi/

      Poista
  2. Japani on kiinnostanut minua jo pitkään, joten tulen seuraamaan tätäkin blogiasi innolla! ^_^

    VastaaPoista
  3. Hienoa päästä seuraamaan Japani-vaihtosi edistymistä. Olen itsekin suunnitellut meneväni joskus Japaniin, joten on hienoa saada jonkunlainen mielikuva Japanista blogisi avulla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän tämän perusteella jokin mielikuva muodostu, pian nähdään että minkälainen :D!

      Poista
  4. Ota ihmeessä ne verkkokurssit! Siitä se lähtee. Suunnitelma on erinomainen!

    VastaaPoista
  5. Oivalsin juuri, että tokimeki, sana jota olen itsekin viime päivinä miettinyt, kääntyy suomeksi myös kauniisti sanaksi sykähdyttävä! :)

    Kiitos hienosto blogista! Meillä on toukokuussa edessä parin viikon Japanin kiertomatka melkein 30-vuoden odotuksen jälkeen. Minusta on ehtinyt tulla teini-ikäisen animefanin sijaan jo täti-ikään ehtinyt mamselli, mutta sydämessä tahdon edelleen olla enemmän onee-san kuin oba-san!

    VastaaPoista