tiistai 18. marraskuuta 2014

Mukava viikonloppu

Viime viikonloppu oli täynnä tekemistä. Lauantaina menimme vaihdon ensimmäistä kertaa Odaibaan. Pääkohteemme oli "arcade-teemapuisto" Joypolis, mutta sitä ennen kiertelimme tovin Odaiban suurissa kauppakeskuksissa.

Saavuimme Odibaan. Nähtävissä on maailmanpyörä, yksi Odaiba-tekosaaren tunnusmerkeistä.

Takoyaki-"museon" rekvisiittaa. (Museona sitä mainostettiin, mutta minun silmiini se näytti vain muutaman takoyaki-ravintolan muodostamalta ruokailualueelta)

Söinkin ensimmäistä kertaa takoyakia eli taikinapalloja, joiden sisällä on mustekalaa. Ei päässyt suosikikseni, mutta kiva oli maistaa!

Kuuluisa Rainbow Bridge näkyi takoyaki-paikan ulkopuolelta

Venus Fort -kauppakeskuksen nähtävyyksiä

Näkymää Venus Fortin "sisäpihalta"

Päivän päätteeksi Joypolisiin!

Half Pipe, yksi paikan päälaitteista. Tarkoituksena oli pyöriä väkkäränä mahdollisimman paljon ajoittamalla astinlaudan painallukset oikein.

Lavalla pyöri Persona-peleihin jollain tapaa perustuva Persona Quest sekä menneisiin ja tuleviin Persona-peleihin liittyviä videoita.



Wild-simulaattorit (Wild Jungle, Wild River, Wild Wing) olivat mahtavia. Liikkuvan vaunun ja koko näkökentän kattavan valkokankaan avulla luotiin illuusio esimerkiksi lentokoneessa tai maasturissa olemisesta ja hurjan seikkailun kokemisesta. Joypolisin parasta antia.

Puiston uutuutena oli Psycho Pass -teemainen mielenkiintoinen ampumaosio

Päivän päätteeksi oli upea ihailla Odaiban valaistuksia
Sunnuntaina oli vuorossa aamupäivällä Mizonokuchin Pokémon-turnaus aivan kuten viime viikollakin. Tällä kertaa tosin onnistuin saamaan vain 2 voittoa, joiden lisäksi tuli myös 2 häviötä, jotka pudottivatkin minut pois turnauksesta.



Lounaaksi Mizonokuchissa 3,50 euron gyuudon-ateriasetti


Iltapäivällä oli vuorossa The Possibooooon konsertti Nakanon Sun Plazassa. Halusin avata j-pop-konserteissa käymisen mahdollisimman edullisella kokeilulla, joten päädyin tähän noin 34 euroa maksaneeseen vaihtoehtoon. Konserttia ennen tiesin ryhmän kappaleista vain yhden, "Zenryoku Banzain", joka onkin kai heidän kuuluisin kappaleensa. Tykkäsin kuitenkin konsertista ja etenkin fanien luomasta upeasta tunnelmasta! Ainoastaan mieletön äänenvoimakkuus oli hieman häiritsevä (koska en tietenkään muistanut tuoda korvatulppia).




Kyseessä oli The Possibooooon toistaiseksi viimeinen keikka, joten jäähyväiskukkia oli paljon



Youtubeen on jo ilmestynyt video kyseistä konsertista! Tällaista siellä siis oli!:

5 kommenttia:

  1. Tulipa taas ikävä Japaniin noiden Odaiban kuviesi myötä! Sori, käyn näemmä säännöllisesti mainitsemassa asiasta blogissasi :D

    Mutta oli mulla ihan asiaakin sulle tällä kertaa. Tämä voi kuulostaa vähän oudolta... mutta juttelin tuossa eräänä päivänä Tokiossa asuvan kaverini kanssa ja hän kyseli, olisiko joku minun kavereistani mahdollisesti tällä hetkellä Japanissa. Hän on suuri Suomi-fani ja haluaisi tavata suomalaisen muutenkin kuin netin välityksellä.

    Henkilökohtaisia kavereitani ei Japanissa tällä hetkellä ole, mutta sä tulit sitten mieleen. Eli kiinnostaisiko sua tavata tätä tokiolaista miespuolista kaveriani joskus esim. teellä käymisen merkeissä? Hän sanoi, että on valmis tutustumaan mahdollisiin tuttaviini ensin netin kautta, jottei aivan uppo-outoa tyyppiä tarvitsisi tavata.

    On kuitenkin ihan ok, jos asia ei sulle sovi. Sano vain suoraan :)

    Jos kiinnostaa, laittele mulle vaikka sähköpostia, niin voidaan jutella asiasta lisää. Osoite on: afeni.uchiha (a) gmail.com

    (PS. Sori jos kommentti tuli kahdesti. Jostain syystä mulla näytti, ettei ensimmäinen lähtenyt.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja pahoittelut viiveestä!
      Kiitos pyynnöstä :) En vain tiedä, olenko ihan sopiva henkilö tähän tehtävään - en nimittäin itse ole kovin suuri Suomi-fani enkä siten ehkä paras henkilö kertomaan Suomen asioista, mutta harkitsen vielä. Lähetän sähköpostia, mikäli asia onnistuu.

      Poista
    2. Eipä mitään. Sulla varmastikin pitää kiirettä.

      Palaillaan, mikäli jossain vaiheessa asiasta kiinnostut :)

      Poista
  2. Oi oi!! Tässähän meinaa matkakuume iskeä kun tätä ihanaa blogia lukee :3
    Pidä hauskaa siellä päin mailmaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitoksia todella paljon! Pidä sinäkin hauskaa ^^!

      Poista