perjantai 17. lokakuuta 2014

Pokémonia, kursseja ja ruokaa

Pieni pävitystauko pääsi tulemaan, kun japaninkurssin tehtävät ja muut menot pitivät kiireisenä. Nyt viikonlopun koittaessa ehdin kuitenkin kertoa, mitä tällä viikolla onkaan tapahtunut.

Ensinnäkin kävin vaihdon ekaa kertaa Tokion PokéCenterissä! Pokémon-paratiisissa vaikutti jotenkin väljemmältä kuin viime kertoina, ja syykin selvisi pian: liike muuttaa joulukuussa Hamamatsuchoosta Ikebukuroon. Ihan hyvä uutinen, sillä Ikebukuro on minua lähempänä ja siellä on Centerin lisäksi muutakin tekemistä (toisin kuin Hamamatsuchoossa).


 
Akihabarassakin kävin nyt vaihtoni aikana ensimmäistä kertaa, peräti kolmena perättäisenä päivänä.


Antakaas kun kerron varsinaisen syyn Pokécenter- ja Akihabara-vierailuihin: aloin hankkia Pokémon-pelikortteja pakkaan, jotta voin osallistua Japanissa isoihin (ja pieniin) Pokémon-turnauksiin! Japanissahan on upea keräilypelikorttikulttuuri, ja olen tosi innoissani päästessäni pelaamaan japanilaisten kanssa. Koska eurooppalaiset kortit eivät ole sallittuja Japanin virallisemmissa turnauksissa (kuten eivät japanilaisetkaan ole Euroopassa), jouduin ostamaan kaikki kortit nollasta - eipä sillä että minulla olisi nykykortteja paljon ollutkaan pidettyäni pelistä parin vuoden tauon. Löysin Akihabaran jostain raosta erään hyvän irtokortteja myyvän paikan, ja kuin sattumalta päädyin kasaamaan Gengar-pakkaa, josta tuli mielestäni loppujen lopuksi hyvinkin kilpailukykyinen. Vielä en ole sillä kertaakaan pelannut, joten vasta aika näyttää, onko siitä mihinkään. Rahaa pakkaan kului ("virheostokset" mukaan lukien) yli 120 e, mutta en jaksa harmitella - oletettavasti pakasta tulee olemaan minulle niin paljon iloa! Huomenna esimerkiksi Shibuyassa olisi jo pieni turnaus, johon yritän osallistua, ja marraskuun ensimmäisinä päivinä on iso turnaus Ikebukurossa. Olen niin innoissani!


Ostin myös tällaisen ihanan kalenterin ^^

Tälle blogille uskolliseen tapaan hyppään kuitenkin taas asiasta toiseen. Tänään nimittäin oli Tokion yliopiston kurssien viimeinen rekisteröimispäivä. Valitsin vain kuusi kurssia, mutta niissä tuntuu todellakin olevan tarpeeksi tekemistä täksi lukukaudeksi. Listataanpa...

  • Integrated Japanese VII (lasketaan 3 kurssiksi)
Vaihtoaikani "pääkurssi". Kolmesti viikossa pidettävä kielikurssi, jolla harjoitellaan kielitaidon kaikkia neljää osa-aluetta (puhumista, kuuntelemista, lukemista ja kirjoittamista). Kurssilla on ainakin sanakokeita, esitelmiä ja pari isompaa tenttiä. Koska pääsin lähtötasotestin ansiosta Integrated-kurssien korkeimmalle tasolle (J5), haastetta tuntuu olevan. Kaikki muu kyllä menee, mutta luennolla puhuminen tuottaa suuria vaikeuksia. Painetta lisää se, että muut kurssilla ovat etenkin puhumisessa selkeästi etevämpiä - mutta silti samalla kurssilla, koska tätä korkeamman tason kursseja ei järjestetä. Uskon kuitenkin selviäväni ihan hyvin, koska "class participationin" osuus on merkattu arvostelukriteereissä vain 10% arvoiseksi.

  • Japanese 6: Reading Literary Works and Discussing Modern Japanese Culture
Mielenkiintoinen yksittäinen kielikurssi, joka käsittelee japanilaista kirjallisuutta ja elokuvia. Kurssilla luetaan japaniksi lyhyitä novelleja ja katkelmia romaaneista sekä katsotaan pari elokuvaa. Luettavat tekstit tuntuvat olevan vähän hankalampia kuin Integrated-kurssilla. Kurssilla on niin vähän osallistujia (5), että kaikki joutuvat olemaan todennäköisesti aika paljon äänessä, mikä hiukan jännittää.

  • Do (道) and Japanese Culture
Hyvin rennolta vaikuttanut englanninkielinen kurssi, jossa tutustutaan japanilaisiin 道-juttuihin, joita ovat mm. budo (kamppailulajit kuten aikido, kendo ja judo), shodo (kalligrafia), sado (teeseremonia), kado (kukka-asettelu) ja kodo (tuoksuseremonia). Kurssin pitäjä sanoi tietävänsä hyvin vähän muista kuin budosta ja pyysikin niitä varten apua opiskelijoilta. Lähinnä valitsin kurssin helpohkojen opintopisteiden takia, mutta eiköhän siitä jotain hyötyäkin ole.

  • Media and Modernity in Japan
Toinen englanniksi pidettävä kurssi, jolla käsitellään laajasti Japanin mediaan ja nykyaikaistumiseen liittyviä asioita. Ensimmäinen luento oli minusta aika unettava, mutta ehkä se johtui aiheesta (kirjapainon leviäminen Japanissa). Tulevien luentojen aiheita ovat esimerkiksi "The Americanization of Everyday Modernity in Japan", "Representations of Japan, Emperor and Empress" ja "Televised Ads: Rapid Economic Growth, Nostalgia and Tourism". Ainakin osa aiheista vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta.

Siinä kurssini olivatkin. Saattaa näyttää vähältä, mutta Integrated Japanese yksinäänkin on jo sen verran työläs, että kyllä tässä tekemistä riittää. Lisäksi kävin Contemporary Japanese Performance Culture -nimisellä kurssilla sekä eräällä toisella japanin kielikurssilla katsomassa, mutta erinäisistä syistä päätin olla valitsematta niitä. Kurjaa on se, että moni katalogista löytynyt mielenkiintoinen kurssi (kuten Fashion-niminen kurssi) pidetään vasta kesälukukaudella, jolloin vaihtoni on jo päättynyt.

Postaus on hyvä päättää ruokakuviin.



10 kommenttia:

  1. Ihana toi pokemon-kalenteri ja hienoa kun osaat olla noin aktiivinen siellä että oot osallistumassa jo turnauksiin ja kaikkea... :D Onnea matkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ^^! En nyt tiedä olenko niin aktiivinen, haluisin olla vieläkin aktiivisempi ja saada kaiken mahdollisen irti tästä vaihdosta :) Mutta jatko näyttää ihan hyvältä.

      Poista
  2. Eikää, toi PokéCenter on kyl niin siisti paikka! Mua ei saa päästää sinne tai ryövään koko paikan :'D mut kerro sit tännekkin miten noissa turnauksissa meni!
    Ja hei, tsemppiä opiskeluun :)

    Ois muuten tosi siistiä jos voisit joskus kuvata lyhkäsen videon esim. jostain keskustasta! Noi valotaulut on vaan niin siistejä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se siisti, vaikkakin loppujen lopuksi tosi pieni c: Joo, kerron seuraavassa postauksessa miten turnauksissa meni!
      Ja kiitos, tsemppiä tarvitaan :'D

      Aaa joo! Eiköhän se voisi onnistua jossain vaiheessa. Mulla on täällä videokamera mukanakin, mutta en ole tullut käyttäneeksi sitä vielä kertaakaan...

      Poista
  3. Pokemon-turnauksia, vau, toivotan onnea! :D Itse en ole kauhean hyvin perillä noista korteista enkä tiedä edes miten niillä pelataan, mutta ainakin ne näyttää hienoilta (Gengar <33). Haluisin itsekin päästä käymään tuolla PokeCenterissä, tosi siisti että tollaisia on. Toisaalta, mitäpä Japanissa ei olisi :D

    Mielenkiintoisen oloisia kursseja :D Itse voisin osallistua mieluusti tuolle Do-kurssille. Tuoksuseremonia kuulostaa jännältä. Kiva myös kuulla, että kursseja on enkuksi myös.

    Ja taas noi ruokakuvat (; ;) Oon haaveillu lähteväni parin vuoden sisällä Tokioon shoppailemaan, mutta todennäköisesti päädynkin vain syömään siellä :D Ihan vesi herahtaa kielelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Whii tunnistit Gengarin! Eipä niitä sääntöjä tiedä muut kuin asiaan vihkiytyneet, mutta itsekin kyllä unohdin tänään turnauksissa koko ajan yhden pienen säännön, kun en ole taas vähään aikaan pelannut...
      Niin, kyllä Japanissa on loppujen lopuksi melkein kaikkea. Melkein :D.

      Toivottavasti se Do-kurssi on hyvä. Tuoksuseremonia oli vähän nopeasti keksitty käännös, mutta suitsukkeista siinä taitaa olla kyse. En tunne asiaa ollenkaan, mutta kurssilla se viimeistään selviää ^^'

      Heh, eiköhän syönnin lisäksi ehdi shoppaillakin. Monesti shoppailupaikkojen vieressä/lähellä on paljon ruokapaikkojakin :D

      Poista
  4. Kiehtova tämä blogisi! Minulla olisi pieni pyyntö maailman ruokakulttuureista kiinnostuneena: haluaisitko välillä kirjoittaa ruoka-annoksesi yhteyteen että mitä siinä on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, kiitos paljon! *-* Voin mä kirjoittaakin! (Asuntolaruoista en vaan aina itsekään tiedä, mitä niissä mahtaa olla ^^')

      Poista
  5. Olis tosi kiva kuulla sun puhuvan japania! Laita joskus joku video jossa kerrot vaikka kuulumisia japaniksi ja siihen enkuksi/suomeksi tekstitykset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apuaaa *-* Jännitän paljon videolle puhumista, joten vähän epäilen... mutta kieltämättä sellainen video ois hauska, kiitos toiveesta ;_;

      Poista