maanantai 20. lokakuuta 2014

Turnauksia, turnauksia!

Viikonloppu meni täysin Pokémon-turnauksissa. Internetistä olin katsonut, että Shibuyassa olisi lauantaina jonkinmoinen turnaus, joten suuntasin innoissani sinne.

Ihmetys oli suuri, kun paikan päälle ilmestyi vain yksi Pokémon-pelaaja - ollaanhan kuitenkin Tokiossa, Pokémonin "pääkaupungissa"! Ehkä Shibuya ei vain ole Pokémon-pelaajien lempikaupunginosa. Hävisin hänelle helposti (hänen pakkansa oli kuin tehty Gengar-pakkaani vastaan), mutta tapaaminen oli muutoin merkittävä: hänestä - ystävällisestä Kenta-sanista - tuli ensimmäinen japanilainen kaveri, jonka tämän vaihdon aikana sain! Hän kertoi minulle toisesta turnauksesta, joka pidettäisiin samana päivänä Akihabarassa, ja lähdinkin innolla hänen mukaansa. Juttelin hänen kanssaan koko päivän japaniksi Pokémonista ja Japanista. Juuri tällaista kielitreeniä olin kaivannutkin. Turnauksen jälkeen hän myös johdatti minua Akihabaran kätköihin, joista löytyi useita edullisesti pelikortteja myyviä kauppoja. Jatkossa varmasti näemme Pokémonin merkeissä vielä monta kertaa.

Loppujen lopuksi tulin osallistuneeksi viikonlopun aikana peräti neljään pieneen turnaukseen. Alla pieni kuvaus vaikutelmistani joka turnauksesta. Tulos on merkattu muodossa "voitetut pelit - hävityt pelit".

Lauantai

Shibuya Fullcomp: 0-1
Kuten ylempänä kerroin, tästä turnauksesta ei jäänyt muuta kerrottavaa kuin tappio ja mukavan kaverin saaminen.

Akihabara Nanahachiya: 0-3
Kenta-san johdatti minut turnaukseen, joka pidettiin Akihabaran syrjäkujalla. Pelaajia oli paljon enemmän kuin Shibuyassa, hyvinkin yli 20. Oli mielenkiintoista huomata pelaajien ikäjakauma: kaikenikäisiä aina alakoululaisista heidän vanhempiinsa. Pikkupelaajat vieläpä tuntuivat olevan huiman taitavia ja katsoivat vanhempienkin pelaajien otteluita vierestä silmä kovana, ikään kuin arvioiden pelaajien siirtoja. Ei ole ihme, että Pokémonin Junior-ikäluokan maailmanmestari tulee lähes aina Japanista. Itselleni turnaus oli oikeastaan vielä omaan pakkaani totuttelua, enhän ollut pelannut sillä ennen tätä turnausta kuin yhden pelin. Tein varmasti joitain pelivirheitä, mutta on myös sanottava, että vastassa olleet pakat eivät olleet mitenkään helppoja vastuksia omalleni. Turnauksen jälkeen olo oli vähän masentunut, kun voittotili jäi avaamatta, vaikka olin koonnut suurehkolla rahamäärällä mielestäni hyvän pakan. (Pelasin tosin viimeisen kierroksen vastustajani kanssa vielä nopeasti päättyneen turnauspelin jälkeen huviksemme pari peliä, ja niistä onnistuin sentään voittamaan yhden. Pakkani siis pystyy voittamaan edes joskus.)



Sunnuntai

Akihabara Nanahachiya: 1-3
Nanahachiyassa tunnutaan pitävän pikkuturnauksia joka päivä tiistaita lukuunottamatta, joten päätinkin mennä sinne taas sunnuntaiaamuna. Pelaajia ei ollut ihan yhtä paljon kuin lauantaina, mutta mukavasti kuitenkin. Olin jo harkinnut pakkaani rakenteellisia muutoksia, mutta päätin antaa sille mahdollisuuden vielä ainakin yhdessä turnauksessa. Turnauksen alku ei taaskaan mennyt mairittelevasti, mutta lopulta kolmannella kierroksella onnistuin saamaan pakalla ensimmäisen otteluvoittoni äärimmäisen tiukalla tavalla. Viimeinenkin ottelu oli todennäköisesti voitettavissa, mutta se kaatui aivan pelin lopussa tyhmään virheeseeni. Turnauksessa huomasin kuitenkin, miten pakkani strategia pystyi tekemään kiusaa vastustajille, joten sain hieman lisää uskoa siihen.

Akihabara Cherumo: 2-1
Aamupäivän turnauksen jälkeen kävin lounaalla sekä tekemässä koulujuttuja donitsin äärellä Mister Donutissa ennen Cherumon turnauksen alkua. Edellisen kisan rohkaisemana en tehnyt vieläkään pakkaani muutoksia, ja se taisi kannattaa. Avasin turnauksen voitokkaasti voittamalla jännittävässä ottelussa Dark-tyypin pakan, jolle ottelun alussa arvelin selvästi häviäväni (pakka oli hyvin samantapainen kuin Kentan pakka). Viimeisillä vuoroilla sydän oikein pamppaili - Pokémonia parhaimmillaan! Seuraavassa ottelussa vastaani tuli kuitenkin huipulta vaikuttava pelaaja hyvän pakkansa kanssa, mutta häviöstä huolimatta sain lykättyä mukavasti kapuloita senkin pakan rattaisiin. Viimeisellä kierroksella puolestaan taas voitin, vaikka ottelu venyikin aikarajaan saakka. Ottelun jälkeen kuulin, että olin tullut peräti kolmanneksi, mikä olikin mukava positiivinen yllätys.

***

Vaikka 11 pelistä 3 voittoa ei ole kovin hyvä saavutus, kaiken kaikkiaan ekoista turnauksista jäi hyvä mieli. Tulostasonikin parani lievästi turnausten edetessä. Oli myös upeaa päästä pelaamaan japanilaisia vastaan - Japanissa kulttuuri on niin erilaista korttipelienkin suhteen. Pelaajien kohteliaisuus on positiivisessa mielessä silmiinpistävää: esimerkiksi jo alkukortteja käteen nostettaessa pelaajat osoittavat vastustajalle selkeästi, että nostavat tarkalleen seitsemän korttia, kun taas Suomessa pelin alkuvalmistelut hoidetaan monesti paljon epämuodollisemmin. Nähdäkseni pelaajat myös selostavat tekemiään toimintoja pelin aikana tarkemmin, puhumattakaan ottelun alun kohteliaista "yoroshiku onegaishimasu!" -huudahduksista ja pelin jälkeisistä "arigatou gozaimashita!" -kiitoksista. Viihdyn hyvin näin kohteliaassa peliympäristössä. Pelaajat olivat muutenkin äärettömän miellyttäviä. Eräs jopa pyysi minulta nimikirjoitusta yhteen korttiin - hän kuulemma kerää nimmareita ulkomaalaisilta pelaajilta.

Seuraavana vuorossa on kenties yksi tai kaksi pikkuturnausta tällä viikolla, mutta "suurena tavoitteena" on Batoru Fesuta, joka pidetään 1.11. ja 2.11. Ikebukurossa. Kunpa vain saisin pakan toimimaan mahdollisimman hyvin tuohon ajankohtaan mennessä.

(PS. Pakko mainita, että viimeisen turnauksen jälkeen Akihabaran asemalla junaan mentyäni minulle tuli juttelemaan minut tunnistanut mutta minulle tuntematon tyttö, joka osoittautui suomalaiseksi ja vieläpä molempien blogieni satunnaiseksi lukijaksi! "Kyllä maailma on pieni" -sanonta sopisi tähän. Terveisiä sinulle jos luet tätä ^^)

10 kommenttia:

  1. Huuu~~ \(>w<)/ hyvä sinä!~~ vaikka voittoja oli vaan muutama niin voitit silti jee~~~

    VastaaPoista
  2. Jee, onnea! :D Kuulostaa tosi kivalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Se on kivaa, yks parhaista ajanvietteistä mitä tiedän ^^

      Poista
  3. Itsekkin haluisin pelata pokemon korteilla(n. 800 niitä omistan) Mutta en ole tullut koskaan tutustuneeksi pelaamiseen sen tarkemmin :DD Onnea kuitenkin sinulle tuleviin turnauksiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kokeilemaan! Perussäännöt ovat kuitenkin sut yksinkertaiset, kun niihin hetkeksi perehtyy :) Kiitos paljon!

      Poista
  4. Taitaa vaan totuttelua tarvita aina uutukaisen pakan kanssa. Selvästikin aloit oivaltaa pakallesi ominaiset niksit & pelitavat, niin tulos parani turnaus turnaukselta! >u< Varmasti selviät hyvin tulevistakin turnauksista.
    Mahtavaa että Japanin peliyhteisö on noin mukavan oloinen, ja että olet tavannut uusia ihmisiä!(^ω^)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuomas ^o^! Huomenna ajattelin mennä seuraavaan >w<

      Poista
  5. Terveisiä myös täältä (Tokioon verrattuna) kylmästä Suomesta! :)

    t: Tyttö junassa

    VastaaPoista