keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Valmiina tennikseen!


Nämä tennisvaatteet ostin maanantaina Ikebukurosta. Viime matkaltani muistin, että Ikebukurossa on hyvä tenniskauppa Windsor Racket Shop, ja meninkin sinne ostamaan kengät, tennishameen, sukat ja palloja. Myös Ikebukuron Seibu-tavaratalossa on hyvä tennisvalikoima - sieltä ostin paidan ja pannan. On muuten mainiota, miten tennismailoja ja vaatteita mainostetaan animehahmojen avulla! Esimerkiksi tennismailoja ja -vaatteita mainostetaan näyttämällä, miten hiljattaisen Baby Steps -tennisanimen päähenkilöt käyttävät samoja mailoja ja vaatteita. Paljon hauskempaa ja minuun vetoavampaa kuin lännen kliininen mainonta.

Koska mailan otin jo Suomesta mukaan ja polvikin tuntuu vihdoin parantuneen, nyt olisi kaikki valmista yliopiston tenniskerhoon liittymistä varten. Liittyminen tuntuu vain olevan kovin vaikeaa. Monet kerhot jakelevat kampuksella mainoslappusiaan, mutta yksikään tenniskerho ei tunnu niin tekevän. Kukaan, jolta olen kampuksella kysynyt, ei tunnu tietävän tenniskerhoista muuta kuin että "niitä on tosi paljon". Vaikka lähetin niistä suurimpaan (Tomato Tennis Clubiin) sähköpostiviestiä, en ole saanut vastausta. Pitänee vain etsiä pienempien kerhojen nettisivuja ja lähettää kaikkiin viestiä, niin ehkä joku tuurilla vastaa.

6 kommenttia:

  1. Tosi söpöt tennisvaatteet! Mulle tulikin ehti ekana Baby Stepsin Nat-chan mieleen. ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Juuri näitä minun ostamiani ei taidettu mainostaa Baby Stepsin varjolla, mutta hyvin nämäkin vaatteet olisivat voineet sarjassa esiintyä ^^

      Poista
  2. Ihanat tennisvaateet <3 Niistä muodostuu varmasti oikein sievä kokonaisuus päälläsi!

    Toivon mukaan nyt löydät sieltä jonkin tenniskerhon, johon voit liittyä. Jos niitä kerta vielä monta on, hulluahan se olisi jos ei yhteenkään pääsisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos <3! Toivottavasti ^^'

      Niinpä - itse asiassa löysinkin jo, jee! Postausta tulee varmasti siitäkin n____n

      Poista
    2. Ihana kuulla! En malta odottaa että pääset kentille ja sinulle hurrataan!

      -Se uneskelija.

      Poista
    3. Muistelinkin sinua kirjoittaessani tätä postausta! Heh, ei mun pelissä ole paljoa hurrattavaa ainakaan :'D

      Poista